Suomessa vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta säädellään useissa eri laeissa. Keskeisimmät säädökset löytyvät vammaispalvelulaista, kehitysvammalaista, sosiaalihuoltolaista ja potilaslaista. Näitä täydentävät Suomen perustuslaki sekä YK:n vammaissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016. Lainsäädännön tarkoituksena on varmistaa, että vammaiset henkilöt voivat tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä yhdenvertaisesti muiden kanssa ja saada tarvitsemansa tuen itsemääräämisoikeuden toteutumiseksi. Uusi vammaispalvelulaki (vuodelta 2023) vahvistaa entisestään vammaisten henkilöiden oikeuksia ja osallisuutta.
Vammaisen itsemääräämisoikeus Suomessa – mitä se tarkoittaa?
Vammaisen henkilön itsemääräämisoikeus tarkoittaa perusoikeutta päättää omasta elämästään, kehostaan ja tekemisistään. Kyse on jokaisen ihmisen yhdenvertaisesta oikeudesta tehdä valintoja arjessaan, kuten missä asuu, kenen kanssa viettää aikaa ja millaisiin palveluihin osallistuu.
Itsemääräämisoikeus perustuu Suomen perustuslakiin, joka takaa jokaiselle oikeuden henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen. Vammaisten kohdalla tämän oikeuden toteutuminen vaatii usein erityistä huomiota ja tukitoimia, jotta vamma ei rajoittaisi henkilön mahdollisuutta tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä.
Itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen näkyy jokapäiväisessä elämässä monin tavoin. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vammainen henkilö saa päättää päivärutiineistaan, pukeutumisestaan tai harrastuksistaan. Syvimmillään kyse on ihmisarvon kunnioittamisesta ja siitä, että jokainen saa elää omannäköistään elämää riippumatta toimintakyvyn rajoitteista.
Käytännössä itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää, että vammaisella henkilöllä on riittävästi tietoa päätösten pohjaksi ja että tieto on saavutettavassa muodossa. Tarvittaessa henkilölle on tarjottava tukea päätöksenteossa, kuitenkin niin, että lopullinen päätösvalta säilyy henkilöllä itsellään.
Mitkä ovat tärkeimmät vammaisten itsemääräämisoikeutta turvaavat lait?
Suomessa vammaisten itsemääräämisoikeutta turvaavat useat lait, joista merkittävimpiä ovat vammaispalvelulaki ja kehitysvammalaki. Nämä lait määrittelevät perustan vammaisten henkilöiden oikeuksille ja tarvittaville palveluille.
Vammaispalvelulain (380/1987, uudistettu 2023) tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön yhdenvertaisuutta, osallisuutta ja mahdollisuutta yhteiskunnalliseen toimintaan. Laki takaa vammaisille oikeuden saada erilaisia palveluja, kuten henkilökohtaista apua, kuljetuspalveluja ja asumispalveluja, jotka mahdollistavat itsenäisen elämän.
Kehitysvammalaki sisältää erityissäännöksiä kehitysvammaisten itsemääräämisoikeudesta ja sen rajoittamisesta. Lain mukaan rajoitustoimenpiteitä voidaan käyttää vain viimesijaisena keinona, kun muut keinot eivät riitä, ja niiden käytön on oltava oikeasuhtaista tilanteeseen nähden.
Sosiaalihuoltolaissa määritellään yleisemmällä tasolla asiakkaan oikeuksia sosiaalipalveluissa, mukaan lukien oikeus saada laadukasta sosiaalihuoltoa ja hyvää kohtelua. Potilaslaki puolestaan turvaa terveydenhuollon asiakkaiden oikeuksia ja korostaa potilaan itsemääräämisoikeutta hoitopäätöksissä.
YK:n vammaissopimus, jonka Suomi ratifioi vuonna 2016, on merkittävä kansainvälinen sopimus, joka korostaa vammaisten henkilöiden oikeuksia. Sopimus velvoittaa Suomea varmistamaan, että vammaiset henkilöt voivat käyttää itsemääräämisoikeuttaan yhdenvertaisesti muiden kanssa kaikilla elämänalueilla.
Miten uusi vammaispalvelulaki vaikuttaa itsemääräämisoikeuteen?
Vuonna 2023 voimaan tullut uusi vammaispalvelulaki vahvistaa merkittävästi vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeutta ja osallisuutta. Laki korostaa vammaisten henkilöiden oikeutta osallistua omien palvelujensa suunnitteluun ja toteutukseen aiempaa vahvemmin.
Uudessa laissa painotetaan yksilöllisten tarpeiden huomioimista palvelujen järjestämisessä. Vammaisen henkilön oma näkemys ja toiveet on otettava huomioon palvelutarpeen arvioinnissa ja asiakassuunnitelman laatimisessa. Tämä vahvistaa vammaisen henkilön roolia aktiivisena toimijana omassa elämässään.
Merkittävä uudistus on myös se, että laki yhdistää aiemmin erilliset vammaispalvelulain ja kehitysvammalain. Tämä selkeyttää lainsäädäntöä ja varmistaa, että kaikki vammaiset henkilöt ovat yhdenvertaisessa asemassa diagnoosista riippumatta.
Uusi laki korostaa myös vammaisten lasten ja nuorten oikeuksia. Heidän mielipiteensä ja toiveensa on selvitettävä ikätason mukaisesti, ja heillä on oikeus saada tukea mielipiteensä ilmaisemiseen. Tämä tukee lasten ja nuorten kasvua oman elämänsä aktiivisiksi toimijoiksi.
Lakiuudistus painottaa myös kommunikaation merkitystä itsemääräämisoikeuden toteutumisessa. Vammaisella henkilöllä on oikeus saada tietoa ymmärrettävässä muodossa ja käyttää omaa kommunikointitapaansa, kuten viittomakieltä tai puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimenetelmiä.
Kuinka henkilökohtainen apu tukee itsemääräämisoikeuden toteutumista?
Henkilökohtainen apu on yksi tärkeimmistä palveluista, joka mahdollistaa vammaisten henkilöiden itsenäisen elämän ja itsemääräämisoikeuden toteutumisen. Vammaispalvelulain mukaan henkilökohtainen apu on välttämätöntä apua niissä tavanomaiseen elämään liittyvissä toimissa, jotka henkilö tekisi itse, mutta ei vamman tai sairauden vuoksi niistä kokonaan tai osittain itse selviä.
Henkilökohtainen avustaja toimii vammaisen henkilön ”käsinä ja jalkoina” toteuttaen niitä asioita, joita vammainen henkilö haluaa tehdä, mutta ei fyysisesti pysty. Keskeistä on, että vammainen henkilö itse päättää, mitä, missä, milloin ja miten tekee, ja avustaja auttaa näiden päätösten toteuttamisessa.
Lain mukaan vammaisella henkilöllä on oikeus päättää henkilökohtaisen avun järjestämistavasta. Vaihtoehtoina ovat työnantajamalli, jossa vammainen henkilö toimii avustajan työnantajana, palveluseteli tai hyvinvointialueen ostopalvelu. Järjestämistavan valinnassa on huomioitava vammaisen henkilön oma mielipide ja etu.
Henkilökohtaisen avun määrä arvioidaan yksilöllisesti, mutta vammaispalvelulain mukaan sitä on myönnettävä vähintään 30 tuntia kuukaudessa, jollei pienempi tuntimäärä riitä turvaamaan välttämätöntä avuntarvetta. Riittävä apu on edellytys sille, että vammainen henkilö voi elää omannäköistään elämää ja toteuttaa valintojaan.
Toimiva henkilökohtainen apu mahdollistaa osallistumisen yhteiskuntaan, opiskeluun, työhön ja vapaa-ajan toimintaan. Se on konkreettinen tapa tukea vammaisen henkilön itsemääräämisoikeutta arjessa, kun fyysiset rajoitteet eivät enää estä henkilöä toteuttamasta omia valintojaan.
Mitä tehdä, jos itsemääräämisoikeus ei toteudu?
Jos vammaisen henkilön itsemääräämisoikeus ei toteudu tai sitä rajoitetaan perusteettomasti, on käytettävissä useita oikeusturvakeinoja. Ensimmäinen askel on yleensä keskustelu suoraan palveluntarjoajan tai hoitohenkilökunnan kanssa tilanteen korjaamiseksi.
Jos suora keskustelu ei tuota tulosta, voi tehdä kirjallisen muistutuksen toimintayksikön vastuuhenkilölle tai johtavalle viranhaltijalle. Muistutukseen on vastattava kohtuullisessa ajassa, yleensä noin kuukauden kuluessa.
Vakavammissa tapauksissa tai jos muistutus ei johda tilanteen korjaantumiseen, voi tehdä kantelun valvontaviranomaisille. Sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnasta vastaavat aluehallintovirastot (AVI) sekä valtakunnallisesti Valvira. Kantelu kannattaa tehdä kirjallisesti, ja siinä tulee kuvata tilanne mahdollisimman tarkasti.
Vammaisella henkilöllä on oikeus saada myös maksutonta oikeusapua asian selvittämiseen. Sosiaali- ja potilasasiamiehet antavat neuvoja ja ohjausta oikeuksien toteutumiseen liittyvissä asioissa ja auttavat tarvittaessa muistutuksen tai kantelun tekemisessä.
Kehitysvammalaki ja muu lainsäädäntö asettavat tarkat rajat rajoitustoimenpiteiden käytölle. Jos rajoitustoimenpiteitä käytetään, niistä on tehtävä asianmukaiset päätökset ja kirjaukset. Rajoitustoimenpiteistä on mahdollista valittaa hallinto-oikeuteen.
On tärkeää tietää, että itsemääräämisoikeuden perusteeton rajoittaminen voi olla lainvastaista. Jokainen tapaus arvioidaan kuitenkin yksilöllisesti, ja esimerkiksi henkilön oma tai muiden turvallisuus voi joskus oikeuttaa väliaikaisia rajoitustoimenpiteitä.
Tulevaisuuden näkymät vammaisten itsemääräämisoikeuden lainsäädännössä
Vammaisten henkilöiden itsemääräämisoikeuden lainsäädäntö on Suomessa jatkuvassa kehityksessä. Tulevaisuuden suuntana on entistä vahvempi osallisuus ja yksilöllisten tarpeiden huomioiminen palvelujen järjestämisessä.
Vuoden 2023 vammaispalvelulakiuudistus oli merkittävä askel eteenpäin, mutta kehitystyö jatkuu edelleen. Erityisesti itsemääräämisoikeuden rajoittamista koskeva lainsäädäntö on ollut valmistelussa jo pitkään, ja siihen odotetaan selkeytystä lähivuosina. Tavoitteena on, että rajoitustoimenpiteitä käytettäisiin vain äärimmäisissä tilanteissa ja ne perustuisivat aina lakiin.
YK:n vammaissopimuksen vaikutus näkyy vahvasti tulevassa lainsäädännössä. Sopimuksen edellyttämä tuetun päätöksenteon malli on vahvistumassa, mikä tarkoittaa, että vammaisia henkilöitä autetaan tekemään päätöksiä itse sen sijaan, että joku muu päättäisi heidän puolestaan.
Digitalisaatio tuo uusia mahdollisuuksia itsemääräämisoikeuden tukemiseen. Erilaiset teknologiset ratkaisut, kuten puhetta tukevat ja korvaavat kommunikointimenetelmät sekä etäpalvelut, mahdollistavat vammaisten henkilöiden itsenäisemmän toiminnan ja osallistumisen yhteiskuntaan.
Vammaisten henkilöiden oma ääni on entistä tärkeämmässä roolissa lainsäädännön valmistelussa ja palvelujen kehittämisessä. Periaate ”ei mitään meistä ilman meitä” on vahvistumassa, mikä tarkoittaa, että vammaiset henkilöt osallistuvat aktiivisesti heitä koskevien asioiden valmisteluun.
Jatkossa itsemääräämisoikeutta tukevia käytäntöjä, kuten henkilökohtaista budjettia ja palvelusuunnittelua, kehitetään edelleen vastaamaan paremmin vammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita ja toiveita. Näin varmistetaan, että jokainen vammainen henkilö voi elää mahdollisimman omannäköistä elämää.